24.2.2016

Blogien kieli ja vaikuttaminen

Tutkimuksen lähtökohdat


Valitsin aiheeksi Janne Paalijärven uusisuomi.fi palvelussa sijaitsevan blogin. Paalijärvi on Piraattipuolueen varapuheenjohtaja, joka kirjoittaa ja ottaa kantaa ajankohtaisista aiheista ja uutisista.

Aihe kiinnostaa minua, koska blogi käsittelee sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä itselleni. Myös Piraattipuolueen jäsenenä minua kiinnostaa mitä mieltä puoluehallituksen jäsenet ovat.

Tutkimuksessa tarkastelen ja analysoin blogin aiheita, ja pohdin miksi Paalijärvelle on tärkeää tuoda mielipiteitänsä esiin aktiivisesti.

Blogin esittely

Blogia kirjoittaa Janne Paalijärvi, Piraattipuolueen varapuheenjohtaja. Paalijärvi on tietokoneista kiinnostunut tekniikan kandidaatti, ja hän oli Piraattipuolueen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2015.

Hän kirjoittaa blogiinsa suhteellisen satunnaisesti aina kun ajankohtaisena aiheena on jokin häntä kiinnostava asia, mutta yleensä vähintään kerran kuukaudessa.

Kirjoittamisen tavoitteena uskon Paalijärvellä olevan keskustelun herätys ja näkökantojen tuominen keskusteluun, mutta myös omien näkökulmien tuominen lukijoille, jotka auttavat häntä pärjäämään politiikassa.

Blogin aiheet

Paalijärvi kirjoittaa aina ajankohtaisista ja keskustelua herättäneistä aiheista tai pyrkii nostamaan asioita ja epäkohtia pöydälle. 

Yleensä aiheet ovat edes vähän tietotekniikkaan tai Piraattipuolueen agendaan liittyviä, ja niissä käsitellään usein esimerkiksi sananvapautta, yksityisyyden suojaa ja tekijänoikeuslakiin liittyviä asioita.

Kielikuvat

Paalijärvi käyttää tekstissään ja etenkin otsikoissa mielestäni melko usein kielikuvia, jotka saavat ihmiset lukemaan tekstin ja ottamaan kantaa kommenteissa.

Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi: ”Onneksi olkoon, tässä sinulle vielä potku päähän valtiolta!”, ”Amazon heitti silmilleni oheisen bannerin.” tai ”mutta kun ES-tölkistä tehdään mystifioimalla yhtä suuri pahuuden perikuva kuin Karjala-tölkistä”.

Mielestäni parhaiten kielikuvia on käytetty artikkelissa ”Facebookin rasistisiin ryhmiin voi liittää henkilön noin 10 sekunnissa”.

Argumentaatio ja retoriset keinot

Useissa kirjoituksissaan Paalijärvi argumentoi vetoamalla järkeen, mutta myös yhteiseen hyvään tai lakiin vetoamista esiintyy usein.

Paalijärvi kirjoittaa paljon myös omista kokemuksistaan ja kokeiluistaan.

Paalijärven artikkeleissa on yleensä johdatteleva tai kertaava alkusointu, joka luo mielikuvia ja herättää mielipiteitä jo tekstin alussa. 

Teksteissä harvoin käytetään superlatiivia tai toistoa tehokeinona, mutta retorisia kysymyksiä ja vastakkainasettelua huomaa ajoittain.  

Loppupäätelmät ja palaute

Mielestäni Paalijärven blogia on mielenkiintoista lukea, ja olen useista asioista samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

Kielikuvat ja kekseliäät heitot asiatekstin sisässä tekevät blogin seuraamisesta miellyttävää.


Tehtävänä tutkielma oli mielenkiintoinen tehdä ja vapaus valita vapaasti aihe toi lisää motivaatiota.

Tehtävänanto monisteessa oli erittäin kapea ja osa tehtävistä oli mielestäni turhia ja sisällöttömiä tässä muodossa.


Tämän artikkelin olin aikaisemmin tehnyt powerpointille, joten teksti ei välttämättä ole niin puhdasta ja yhtenäistä kun voisi olla. Laitan tämän kuitenkin tänne saadakseni sisältöä blogiin, joka auttaa muun muassa hakukonenäkyvyyden saamisessa.


Tatu Toikkanen


4.2.2016

Tietoa minusta

Olen Jyväskyläläinen tieto- ja viestintätekniikan opiskelija Jyväskylän ammattiopistossa. Tavoitteenani on valmistua keväällä 2016 ja jatkaa opiskelua korkeakoulussa.

Tietotekniikka on kiinnostanut minua jo yläasteesta lähtien ja siksi minulle onkin ehtinyt kertyä vahva harrastuspohja tietotekniikan saralla.

Keväällä 2013 julkaisin ensimmäisen pelini Gyro Challengen androidille,
jonka kehitin Unity3D-ympäristössä käyttäen C#-ohjelmointikieltä.
Olen toiminut myös webmasterina useille yhdistyksille ja organisaatioille,
eikä web-kehittäjänäkään toimiminen ole vierasta.

Jo vuodesta 2011 alkaen olen ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen, kun aloitin Korpilahden yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana ja edustajana erilaisissa seminaareissa. Olin myös kaudella 2011 - 2012 nuorisovaltuutettu Jyväskylän nuorisovaltuustossa ja toimin nuorisokahvila Sumpbin edustajana.

Politiikassa minulle tärkeitä asioita ovat yksilönvapaus ja yhdenvertaisuus.
Kannatan sananvapautta, yksityisyydensuojaa ja avoimuutta.
Olen Piraattipuolueen jäsen ja kuulun Piraattipuolueen Keski-Suomen piiriyhdistykseen.

Harrastan tietotekniikan lisäksi myös valokuvausta ja vierailen säännöllisesti kiinnostavissa tapahtumissa kuvaamassa ihmisiä ja ympäristöä. Ottamiani kuvia on vasta pieni määrä julkisena netissä, mutta niihin voi tutustua Flickr-kuvapalvelussa.
Valokuvaamisen lisäksi lenkkeilen säännöllisen epäsäännöllisesti ja yritän kerran viikossa käydä uimassa matkaa.


Yhteyden minuun saa parhaiten sähköpostitse tatatofly@gmail.com


Tatu "Tatatofly" Toikkanen